Nasty little things

Ei helvetti. Olin eilen istumassa iltaa kavereiden kanssa rantsulla kivassa maistissa. Siinä sitten huomaamattani olin saanut 30 hyttysenpuremaa. 30! Olen vielä vähän allerginen niille, joten jalkani on ihan kivoilla paiseilla. Huh.

Mut hyvä puoli tässä päivässä oli, että krapula katosi kummasti kun pääsin töihin.

Haikeat ja kiireiset jäähyväiset

Kamalan juna-aikataulusotkun takia tajusimme tänään (noin klo 0.09) rakkaani kanssa joutuvani lähtemään jo neljän tunnin päästä junalla kohti pääsykokeita. Ahdistuin ihan hirveästi, itkin miehen olkapäätä vasten ehkä tunnin ja sen jälkeen nukuin huimat kaksi tuntia. Sitten tulikin pian jo aika lähteä asemalle, jossa oli aika jättää hyvästit varmaan vähintään 6vkon ajaksi. Itkin kuin pikkulapsi siinä ja vasten tahtoani kapusin junaan.

Nyt sattuu niin maan perkeleesti.

Pakkohauskaa

Huh, onpas jotenkin jännä fiilis ollut tänään. Kaikki juhli ympäriinsä, kävi lakkiaisissa ja ties missä pippaloissa ja useimmat lähtivät varmaan jatkamaan. Itse olin töissä melkeen koko päivän ja illalla hengailtiin samaa kohtaloa kokevan kaverin kanssa ja syötiin hyvin. Jotenkin tästäkin päivästä on tulossa päässäni semmonen "pakkojuhla"päivä, niin kuin esim. vappu ja uusivuosi. Vihaan niitä päiviä kun tuntuu, että pitäisi olla hauskaa ja ryypätä ja tehdä ties mitä muuta kuin olla kotona. Tänään kuitenkin nukuin iloisesti päiväunia ja luin kirjaa, ja kuitenkin tunsin samalla hieman huonoa omatuntoa siitä. Ihan kuin olisin pettänyt itseni.

Noo, onneksi tällaisia päiviä on vain muutama vuodessa.

Lähemmäs reiliä, kauemmas eksästä

Olen lädössä reilaamaan muutaman viikon päästä, siis 16. kesäkuuta. (Lisää junamatkailua! Laskeskelin tuossa säästämäni liput, niitä oli ihan älyttömästi ja yhteensä niihin kuluttamat rahat olivat päälle 500e - eikä siinä edes ole kaikki ostamani liput! nimim. paljon kokemusta kaukosuhteilusta) Hieman jänskättää koko reissu kaikinpuolin. Ensinnäkin rahatilanne on vähän huolestuttava, mutta se nyt vaan on suhtautumis- ja säästämiskysymys. Toiseksi hieman mietityttää minun ja ystävättäreni selviytyminen reissussa. Ollaan kummatkin kuitenkin melko pienikokoisia ja sen lisäksi vähän huolimattomia kaikessa. Saa nähdä minkälaisiin seikkailuihin päädytään. :P

Kaikista eniten minua kuitenkin huolettaa se, että mitä käy tuon miehekkeen kanssa. Olemme reissuunlähtöpäivänäni seurustelleet kuitenkin vasta kuukauden päivät, ja näkemiseemme voi tulla kahden kuukauden tauko. Melkoisen järkyttävää. Pelkään paljon, että hän unohtaisi minut, minä hänet tai jokin vaan muuttuisi. Ollaan kuitenkin vasta niin alkumatkassa. Harmittaisi vaan ihan älyttömästi poikkaista tällainen lupaavan suhteen alku. Noo, toivon mukaan kaikki menee hyvin.

Ja sitten ihan muihin aiheisiin. Ihmettelen ihan älyttömästi sitä, miten suhtautumiseni yhteen eksään on vieläkin ihan järkyttävän negatiivinen. Seurustelumme kesti 10kk, minun ennätykseni, jonka jälkeen päätin että se suhde saisi päättyä siihen. Syynä oli vaan yksinkertaisesti se, että en voinut sietää semmoista yliherkkää ihmistä, mikä siitä miehestä kuoriutui. En ole itse kovin tunteellinen ja hänen tunteensa olivat aina jotain niin suurta vuoristorataa, että lopulta pääni hajosi siihen kaikkeen. Mutta erottuamme ja äijän jäätyä roikkumaan perääni sain jonkun suuren inhon tätä eksäpoloista kohtaan. Enkä ole vieläkään päässyt siitä eroon. Haluaisin tietää mistä suuri kaunani häntä kohtaan oikeen syntyy, koska mies ei kuitenkaan loukannut minua koskaan varsinaisesti.

Näin tässä alettuani tapailemaan tätä Pohjoisen Poikaa sitten kerran yöllä unen jossa olin taas jälleen yhdessä eksäni kanssa. Olin ihan paniikissa siinä ja hirveissä vihoissani eksää kohtaan. Pelottavaa. Aamulla sitten heräsin huojentuneena PP:n vierestä ja olin onnellinen.

Oli muuten aika karvas jälleennäkeminen eksän kanssa. Ei oltu varmaan nähty puoleen vuoteen , ja tietenkin eksä osuu metroasemalle juuri silloin kun PP ja minä söpöiltiin siellä keskittyneenä toisiimme. Olin pudota siinä paikassa. Tietenkin sain jotain pientä nautintoa siitä, että eksä näki minut juuri PP:n kanssa, mutta toisaalta olisi ollut ehkä kiva selvittää jotain asioita vaikka. Astuttiin lopulta kaikki samaan metroon, mutta eksäni käveli ihan suoraan eri vaunuun kuin me. Se oli varmaankin järkevin ratkaisu siinä vaiheessa.

Romantiikkaa ja junamatkailua

Jopa on kulunut aikaa edellisestä päivityksestä. Ehkä siksi, koska elämäni on ollut yhtä suurta myllerrystä. Ensinnäkin ihmissuhteissa on tapahtunut täysi muutos. Vielä hetki sitten olin onnellisena löydettyäni "hienon" vakipanon. Herra oli juuri tyypillinen rokkarirenttu johon on helppo tuntea fyysistä vetoa. Ja renttu todellakin, mies oli varattu, ja sain tietää asiasta vasta ensimmäisen "vahingon" satuttua. Noh, eipä se minua kuitenkaan estellyt. Ehkä oma moraalini on heikko kun koen vastuun olevan ennemminkin parisuhteen jäsenillä kuin minulla.

Noh, vappuna kuvioihin tuli kuitenkin uusi mies. Aluksi vähän jännitti, että oliko herra liian ujo ja kokematon, vaikka olikin minua reilut 3 vuotta vanhempi. Meille syttyi kuitenkin aika palava romanssi, joka johti lopulta parisuhteeseen siitä huolimatta että välimatkaa on runsaat 400km. On ihan pelottavaa ajatella, miten täydellinen hän on minulle, miten täydellisiä ollaan toisillemme. Nopeimmat ovatkin varmaan tosin laskeneet, että emmehän ole tunteneet edes kuukautta vielä. Totta - mutta jotkut asiat vaan tapahtuvat nopeasti, ja joskus vaan on varma omista tunteistain jotain kohtaan, vaikka ei vielä oikeasti tiedä paljoa toisesta. On vaan ihan äärettömän jännittävää kun kaikki pelaa niin kuin pitääkin. Ja seksi on ihan uskomatonta, herralla on kunnia olla ensimmäinen mies joka on yhdynnässä saanut tuotettua minulle orgasmin. Ja palatakseni takaisin vielä romantiikan puoleen, on minusta aika söpöä että helsinkiläistyttö ja pohjoisen poika rakastuu toisiinsa.

Ehkä ainoa asia, mikä minua häiritsi, oli se, että herra tunnusti minulle rakkauttaan kovin pian jo. Mutta toisaalta rakkaus on sana, ja tunnetustihan jotkut sanat voi merkitä ihmisille hieman eri asioita, joten en jäänyt murehtimaan. Sanoin kuitenkin ne maagiset sanat myös herralle ja yllätyin itse siitä, että koin jopa tarkoittavani niitä sanoja jo silloin.

Alkukantaisia viettejä/sukupuolirooleja parisuhteissa

Vaikka minua ärsyttääkin sukupuoliroolit ja niiden korostaminen, olen itsekin huomannut parisuhteissa olevan sen verran vanhanaikainen, että toivoisin sukupuoliroolien tavallaan toteutuvan. Tai ei kyse ehkä ole sukupuolesta, vaan enemmänkin ominaisuuksista jotka liittyvät sukupuoliin yleisten käsitysten ja odotusten mukaisesti. Itse olen monta kertaa ollut parisuhteessa se vahvempi osapuoli, ja kaikenlisäksi vielä se epäromanttisempi ja vähemmän sitoutunut henkilö. Kumppanini, joista kaikki ovat tähän mennessä olleet miessukupuolen edustajia, ovat sen sijaan olleet joskus neitimäisiä valittajia tai itkupillejä. Jokaisella on toki oikeus olla sitä mitä on, mutta minä kyllä kaipaan suhteissani vahvempaa raavaampaa äijää. Kai tämä perustuu johonkin alkeelliseen viettiin, tiedä sitten. Ja sitäpaitsi kaipaan sitä, että joku saisi minut tuntemaan itseni jälleen naiseksi.

Sen sijaan sellaiset oletukset, kuten naiset siivoaa ja miehet maksaa, ovat varsin ärsyttäviä ja vanhanaikaisia. Onneksi tekemieni huomioideni perusteella alkavat nuo asetelmat olla jo melkolailla historiaa, ja monet parit tallaavat omaan tahtiinsa yleistyksista huolimatta.

Tasa-arvoa(ko)?

Tänään istuessani bussipysäkillä rupesin yhtäkkiä ihmettelemään asevelvollisuutta. Tai lähinnä siihen liittyviä tasa-arvokysymyksiä. On se kumma että naisilla on oikeus päättää armeijaan menosta, mutta miehet pakotetaan tuhlaamaan vähintään 6kk elämästään Suomen puolesta. Ymmärrän toki että jonkunlainen armeija täytyy pitää yllä uskottavuuden takia, mutta tässä modernissa maailmassa, missä naiset jatkuvasti kiljuvat tasa-arvoisen kohtelun puolesta olisivat kerrankin miehet oikeutettuja samaan. Jokin ratkaisu tähänkin olisi saatava, itselläni ei tosin ole mitään varteenotettavia vaihtoehtoja sillä en ole niin tutustunut maanpuolustuspolitiikkaan.

Jos tasa-arvoisuutta kerran tavoitellaan, pitäisi tilanteet tasata myös miesten kannalta kuntoon, ei vain naisten. Joten miehet, siitä vaan meuhkaamaan, te olette velvoitettuja ajamaan omia oikeuksianne!

Milloinkohan yhteiskunnassa päästäisiin siihen että ihmisten oikeudet/kohtelu ei riippuisi sukupuolesta tai sukupuolirooleista vaan yksilöistä?

Naisten ja miesten välisistä suhteista

Välillä mietityttää mikä ihme tämän päivän naisiin ja miehiin on mennyt. Eduskunnan naiset kokevat tulleensa seksuaalisesti ahdistelluiksi, ja nousevat sitten barrikadeille julkisuuteen uhreina ja tasa-arvoisuuden toteutumattomuuden esimerkkeinä. Samaa tekevät näköjään miehet, jotka peräänkuuluttavat markkina-arvoteoriaa ja naisten seksuaalista valtaa. Tästä esimerkkinä herra Henry Laasanen, joka on kirjoittanut tieteen nimissä kokonaisen kirjan naisten seksuaalisesta vallankäytöstä. Epäilen, että mainittujen miesten ja naisten oikea ongelma on se, että heiltä puuttuvat henkiset munat. Ihme juttu kun, omista ongelmista pitää mennä julkisesti itkemään sen sijaan että oikeasti tekisi asioille jotain. Yhyy, naiset ei anna. Yhyy miehet ahdistelee. Kun minä olen kokenut jonkun ajavani itseäni nurkkaan niin seksuaalisesti tai miten muutenkin, olen aina tehnyt ahdistelijalle hyvin selväksi että ahdistelu saa loppua ja on se aina loppunutkin. Täten myös miehet, jotka ovat kokeneet joutuneensa naisten vallankäytön uhreiksi voisivat mennä itseensä ja muuttaa asioiden kulkusuuntaa sen sijaan että valittaa pahoista naisista blogeissa tai jopa kirjoissa, jotka on puettu tieteen vaatteisiin.

Markkina-arvoteoria on oikeastaan täysin mätä mitä omiin mielipiteisiini tulee. Tai enhän voi naisena suoraan tietää arvostelevatko miehet naisia ensisijaisesti vain ulkonäön ja edellisten kumppanien määrän perusteella niin kuin ma-teoria antaa olettaa, mutta itse naisena voin sanoa, että miehen sosiaalinen status, hyvätuloinen työpaikka yms. eivät todellakaan ole ensisijaisena omassa miesihannelistassani. En kyllä ymmärrä muutenkaan tarvetta luokitella ihmiset ylempään ja alempaan kastiin; ilmiöhän aivan niinkuin luokkajako joskus historiassa. Tällaiset teoriat ovat turhia, yleistäviä ja niistä puuttuu tieteellistä pohjaa.

Mitä Henry Laasasen ajatuksiin tulee, niin ne vaikuttavat näin ensisilmäykseltä absurdeilta, joskin on mielenkiintoista seurata keskustelua jota hän on gradu-tason työllään aiheuttanut. Olen kuitenkin saanut sellaisen käsityksen että Laasanen väittää kirjassaan esimerkiksi naisten ja miesten seksuaalisuuden välillä olevan jotain järkyttäviä eroja tähän tapaan että miesten seksuaalisuus olisi jotenkin osa niiden minuutta, pakottava eläimellinen tarve joka ei olisi kunnolla hallussa ja joka pitäisi tyydyttää ja naisten seksuaalisuus puolestaan olevan vain joku väline joka meillä on ja jota hyödynnämme kiusataksemme miesten tarpeita. Milloinkohan ihmiset suostuisivat hyväksymään sen asian, että loppupeleissä naiset ja miehet ovat aika samanlaisia lähtökohdiltaan? Yksilöt ovat niitä jotka eroavat toisistaan, ei suinkaan naiset ja miehet yleistyksenä. Laasasen ajatuksien pohjalta voisi melkein tulkita herran itsensä joutuneen jonkun naissukupuolen edustajan kaltoinkohtelemaksi, sillä en muuten voi käsittää mistä muusta tuollainen kauna on voinut saanut alkunsa. Itse koen ehkä kuitenkin loukkauksena kun väitetään naisten seksuaalisuuden olevan jotenkin epäaitoa, epäeläimellistä. Ihan samat halut, tarpeet ja pakotukset löytyvät myös naisilta yleisesti ottaen.

En kuitenkaan voi mennä takuuseen siitä, että olen saanut täysin oikean kuvan Laasasen johtopäätöksistä, sillä en ole lukenut hänen kirjaansa. Olen kuitenkin törmännyt hänen blogiinsa, kirjaa koskevaan lehtiartikkeliin, julkaisutilaisuusvideoon ja useisiin keskusteluihin ja niihin taas pohjaan oman kritiikkini.

Alku

Jostain syystä kaiken aloittaminen on vaikeaa. Mutta käyntiin päästyään kaikki sujuu yleensä luonnollisemmin. Toivon myös tämän blogin elämänkaaren lähtevän nousuun mitä pikimmiten alkukankeuden jälkeen. Ajattelin kuitenkin aloittaa kirjoittamalla blogin tulevasta luonteesta, vaikka suunnitelmat todennäköisesti tulevatkin vaihtumaan matkan varrella.

Olen pitkään kaivannut jotain foorumia jolle kirjoittaa omia ajatuksia elämästä ja olemisesta mahdollisimman anonyymisti, koska vain näin koen kykeväni kirjoittamaan aidosti omia mielipiteitäni ja ajatuksiani pelkäämättä muiden reaktioita, tai muutenkaan sen koommin murehtimatta sisällön päätymistä vääriin käsiin. Siihen ongelmaan syntyi ratkaisuksi tämä blogi. Blogistani tuskin tulee mitenkään kovin häkellyttävä tai yliprovosoiva, sillä ajatukseni ovat moderniin tapaan melko liberaaleja, joten ääripään ideologioita harvemmin tulee vastaan minun puoleltani. Toki saatan kommentoida ääriliikkeitä, siinä missä mitä tahansa joka herättää mielenkiintoni tai kriittisen minäni. Olen luonteeltani kuitenkin avoin uusille ajatuksille ja minulla on hyvä taito osata ajatella asioita monien tekijöiden kanteilta, vaikka joskus joku yksi näkökulma muotoutuukin suosituksi pääni sisällä.

Toivon kuitenkin tulevaisuudessa tarjoavani muille jotain mielenkiintoista luettavaa ja samalla herättäväni keskustelua. Toivon siis erittäin paljon, että saisin kommentteja käsittelemiini aiheisiin tai kenties parannusehdotuksia tulevaisuutta varten. Mutta tämä vasta tulevaisuudessa, sillä olenhan vasta alussa.

Kirjoitustahtini tulee vaihtelemaan, mutta pyrin vähintään kymmeneen päivitykseen kuukaudessa pitääkseni itseni virkeänä ja mahdolliset tulevat lukijat kiinnostuneina.

Jatkoa odotellen!